Asiakasinformaatio

Strukturoidut tuotteet sopivat ainoastaan kokeneille ja osaaville sijoittajille, jotka osaavat itse arvioida sijoituksensa riskit. Sijoittajan tuotto-odotuksen tulee olla sopusoinnussa tarjottavan tuotteen riskin, tuottoprofiilin, juoksuajan sekä muiden ominaisuuksien kanssa, jotka voivat vaikuttaa kyseisen tuotteen mahdolliseen tuottoon. On tärkeää että sijoittaja pystyy kantamaan taloudelliset riskit, jotka sijoitukseen liittyvät. Mahdollisen sijoittajan kannattaa ennen sijoituspäätöstä konsultoida neuvonantajaansa tarkasti ja punnita sijoitusta suhteessa omiin taustoihinsa ja olosuhteisiinsa.

Sijoitus strukturoituun tuotteeseen sisältää kaksi eri tyyppistä riskiä:

Liikkeeseenlaskijan luottoriski

Sekä joukkovelkakirjan pääomaturva että tuottomahdollisuus ovat riippuvaisia liikkeeseenlaskijan maksukyvystä eräpäivänä. Mikäli liikkeeseenlaskija joutuisi taloudellisiin vaikeuksiin, sijoittaja voi menettää osan tai koko sijoituksensa riippumatta kohde-etuuden kehityksestä. Liikkeeseenlaskijan luottokelpoisuus voi muuttua sekä parempaan että huonompaan suuntaan.

Kohde-etuusriski

Strukturoidun tuotteen kohde-etuuden kehitys on ratkaiseva kun lasketaan sijoituksen tuottoa. Sijoittaessaan sertifikaattiin asiakas voi menettää koko sijoituksen pääoman ja tuoton kohde-etuuden epäsuotuisan kehityksen vuoksi.
Kohde-etuuden kehitys riippuu monesta eri tekijästä ja sisältää monimutkaisia riskejä, joihin vaikuttavat osakekurssi-, luotto-, korko-, valuutta- ja raaka-ainehintariskit.

Muut riskit

Strukturoidun tuotteen pääomaturva on voimassa ainoastaan eräpäivänä. Mikäli sijoitustuote myydään ennen eräpäivää, sen markkinahinta voi olla alempi tai korkeampi kuin hankintahinta. Normaalien markkinaolosuhteiden vallitessa SIP Nordic tarjoaa jälkimarkkinahintaa päivätasolla. Markkina-olosuhteiden ollessa vaikeat (ei normaalit) voi likviditeetti jälkimarkkinoilla olla voimakkaasti rajoittunutta, mikä voi vaikuttaa negatiivisesti sijoittajan saamaan hintaan ja tuottoon mikäli tämä haluaa myydä sijoitustuotteensa ennen eräpäivää.

Yksityishenkilöille ja pienemmille yhteisösijoittajille tarjoamme mahdollisuuden osallistua yleisiin liikkeeseenlaskuihin, jotka järjestetään noin seitsemän kertaa vuodessa. Nämä räätälöidään erityisesti kohdistumaan markkinoihin ja omaisuusluokkiin, joissa arvioidaan löytyvän parhaimmat mahdollisuudet positiiviseen tuottoon.

Instituutioille ja muille suuremmille sijoittajille tarjoamme räätälöityjä strukturoituja tuotteita, jotka sopivat yksilölliseen markkinanäkemykseen sekä sijoituspolitiikkaan.

SIP Nordic on tehnyt alusta alkaen yhteistyötä maailman suurimpien investiointipankkien kanssa. Tämä tuo toimintaamme jatkuvuutta ja pitkäjänteisyyttä.

SEB Helsinki, Asiakasvaratili: 330100-01232230, SIP Nordic Fondkommission

IBAN:FI2833010001232230 BIC:ESSEFIHX

Viestikenttään maksajan nimi

Yrityksemme käyttää emoyhtiömme, SIP Nordic Fondkommission AB:n, LEI-tunnusta

LEI-tunnus: 549300K8ZGR1UGJM1U10

Virallinen nimi: SIP Nordic Fondkommission AB
Sijoituspalveluyritysten palvelujen tarjonta rajan yli ETA-maista Suomeen

Hinnasto ja palkkiot SIP Nordic Fondkommission AB

Merkintäpalkkio emission yhteydessä: 2 % nimellisarvosta

Kaupankäynti jälkimarkkinoilla: 1 % kauppasummasta minimi 50 euroa

Ohjelmaesitteet liitteineen – BNP Paribas

Uusin ohjelmaesite löytyy alla olevasta linkistä

https://rates-globalmarkets.bnpparibas.com/gm/Public/LegalDocs.aspx

Linkistä löytyy myös 9.6.2016 Ohjelmaesite.
Muut Ohjelmaesiteet löytyvät alla olevista linkeistä.

Ohjelmaesite 05.06.2014
Ohjelmaesite 03.06.2013
Lisäys Ohjelmaesitteeseen 12.9.2013
Lisäys Ohjelmaesitteeseen 22.11.2013
Ohjelmaesite
Ohjelmaesitteen tiivistelmä

Ohjelmaesite – RBS

Ohjelmaesite

Ohjelmaesitteet liitteineen – Commerzbank AG

Uusin, Commerzbank AG ohjelmaesite löytyy tästä:

pb.commerzbank.com/default.aspx

(salasanaa ei tarvita, valitse maa alareunasta) 

Muut ohjelmaesitteet liitteineen löytyvät alla olevista linkeistä.

Base Prospectus 16.10.2017 Structured Notes and Structured Certificates
Base Prospectus dated 20 September 2016
Information Memorandum for the Notes, Certificates and Warrants Programme dated 10 June 2016
First Supplement to the Information Memorandum dated 17 August 2016

Alta löydätte juridista tietoa ja dokumentteja koskien SIP Nordicin rutiineja ja prosesseja

Egenskaper och Risker Avseende Finansiella Instrument

Bästa Orderutförande samt Sammanläggning och Fördelning av Order

Allmänna villkor

Pyydämme lähettämään asiakasvalitukset osoitteeseen: Klagomålsansvarig

SIP Nordic Fondkommission AB
Kungsgatan 27
111 56 Stockholm

Riskit

Näin sijoitat

Yksityishenkilöille ja pienemmille yhteisösijoittajille tarjoamme mahdollisuuden osallistua yleisiin liikkeeseenlaskuihin, jotka järjestetään noin seitsemän kertaa vuodessa. Nämä räätälöidään erityisesti kohdistumaan markkinoihin ja omaisuusluokkiin, joissa arvioidaan löytyvän parhaimmat mahdollisuudet positiiviseen tuottoon.

Instituutioille ja muille suuremmille sijoittajille tarjoamme räätälöityjä strukturoituja tuotteita, jotka sopivat yksilölliseen markkinanäkemykseen sekä sijoituspolitiikkaan.

SIP Nordic on tehnyt alusta alkaen yhteistyötä maailman suurimpien investiointipankkien kanssa. Tämä tuo toimintaamme jatkuvuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Maksuohjeet

SEB Helsinki, Asiakasvaratili: 330100-01232230, SIP Nordic Fondkommission

IBAN:FI2833010001232230 BIC:ESSEFIHX

Viestikenttään maksajan nimi

LEI-tunnus
Yrityksemme käyttää emoyhtiömme, SIP Nordic Fondkommission AB:n, LEI-tunnusta

LEI-tunnus: 549300K8ZGR1UGJM1U10

Virallinen nimi: SIP Nordic Fondkommission AB
Sijoituspalveluyritysten palvelujen tarjonta rajan yli ETA-maista Suomeen

Hinnasto

Hinnasto ja palkkiot SIP Nordic Fondkommission AB

Merkintäpalkkio emission yhteydessä: 2 % nimellisarvosta

Kaupankäynti jälkimarkkinoilla: 1 % kauppasummasta minimi 50 euroa

Ohjelmaesitteet

Ohjelmaesitteet liitteineen – BNP Paribas

Uusin, 7.6.2017 Ohjelmaesite löytyy alla olevasta linkistä:

https://rates-globalmarkets.bnpparibas.com/gm/Public/LegalDocs.aspx

Linkistä löytyy myös 9.6.2016 Ohjelmaesite.
Muut Ohjelmaesiteet löytyvät alla olevista linkeistä.

Ohjelmaesite 05.06.2014
Ohjelmaesite 03.06.2013
Lisäys Ohjelmaesitteeseen 12.9.2013
Lisäys Ohjelmaesitteeseen 22.11.2013
Ohjelmaesite
Ohjelmaesitteen tiivistelmä

Ohjelmaesite – RBS

Ohjelmaesite

Ohjelmaesitteet liitteineen – Commerzbank AG

Uusin, Commerzbank AG ohjelmaesite löytyy tästä:

 pb.commerzbank.com/default.aspx

(salasanaa ei tarvita, valitse maa alareunasta) 

Muut ohjelmaesitteet liitteineen löytyvät alla olevista linkeistä.

Base Prospectus 16.10.2017 Structured Notes and Structured Certificates
Base Prospectus dated 20 September 2016
Information Memorandum for the Notes, Certificates and Warrants Programme dated 10 June 2016
First Supplement to the Information Memorandum dated 17 August 2016

Juridiikka ja ehdot